lauantai 20. lokakuuta 2012

Keltaista taloa rapataan


Tältä siis keltainen talo on tähän päivään asti näyttänyt. Talo on DHE:n Mimosa cottage ja se on ollut valmiiksi ulkopuolelta maalattu jo minulle tullessaan. Väritys ei ole hassumpi, mutta tehdasmaalattu pinta on kovin pliisu.




Julkisivuremontti on ollut mielessä jo jonkin aikaa. Mietin eri vaihtoehtoja rappauksen toteutukselle, mutta viimein päädyin niihin materiaaleihin, joita kotona juuri nyt sattui olemaan - eli Erikeeperiä pintaan ja korppujauhokuorrutus päälle! Rohkaisua tälle ratkaisulle sain Kurjenpolven Virpin blogista.

Tajusin vasta mitä olin tekemässä, kun valmistauduin heittämään liimapinnalle ensimmäisen kourallisen. Olin juuri lopettanut viikkosiivouksen... Ja talo ON olohuoneessa! Lapsista se oli tietenkin vain hauskaa!


Korppujauhokuorrutuksen kuivuttua sivelin pintaan  maalia ja lopputulos alkoi näyttää tältä.



Ovi on rikkoontunut pienen vieraan sitä rämpyttäessä ja vaatii muutenkin tuunaamista. Se on nimittäin väriltään punainen! 

Katto pitää myös ottaa remontin alle.

 Joku varmasti ihmettelee myös keskimmäisen yläikkunan puuttumista. Se jäi asennusvaiheessa pois, koska katkasin vahingossa ikkunaan tulevan asetaatin. Kun aioin ikkunan myöhemmin asentaa, en enää löytänytkään sitä mistään. Sitten se jäi...Nyt kun julkisivua katson, eikö tuohon sopisi hienosti parvekekin...?


Nyt on rakentaja jo ihan uupunut! Taitaa olla nukkekodin väkikin! 

Hyvää yötä!




6 kommenttia:

  1. Hyvää yötä, kauniita unia, korppujauhon kuvia!

    VastaaPoista
  2. Hyvä lopputulos! Parveke, ainakin pieni ranskalainen, on hyvä idea!

    VastaaPoista
  3. Kyllähän siihen parveke sopisi vallan mainiosti!

    VastaaPoista
  4. ihana talo. Nukkekodissani on arvonat tervetuloa osallistumaan. Nukkekoti Jie

    VastaaPoista